Hyppää sisältöön
HenkilöilleYrityksillePalvelupisteet
MatkustajatPaketitUsein kysyttyäAsiakaspalveluBlogi
Kirjaudu

Uusia ulkoautomaatteja tulossa – Nyt myös mahdollisuus rajata ulkoautomaatit noutopistevalikosta

3.3.2022

Avasimme viime vuonna ensimmäiset ulkoautomaatit Oulussa, Tampereella ja Turussa. Tänä vuonna lisäämme uusia ulkoautomaatteja verkostoomme. Jyväskylään, Seinäjoelle ja Vaasaan ulkoautomaatit saapuivat tammikuussa. Seuraavina aukeavat Kuopio ja Pori!

Erityisesti verkkokauppojen asiakkaat suosivat pakettiautomaatteja. Ulkoautomaattien myötä pakettien noutamisen ja lähettämisen joustavuus on huippuluokkaa, sillä ne ovat avoinna kaikkina viikonpäivinä ympäri vuorokauden.

Suomen ilmastossa kannattaa kuitenkin huomioida, että ulkoautomaatit ovat etenkin talvella alttiina lämpötilan vaihteluille, sillä lokeroiden lämpötila vaihtelee säätilan mukaan. Sääolosuhteista johtuen osa tuotteista ei sovellu ulkoautomaateissa säilytettäviksi.

Uutena toimintona voit nyt rajata ulkoautomaatit pois verkkokauppakuljetustesi palvelupisteiden valikosta joko haluamiesi tuotteiden tai koko tuotevalikoiman osalta. Rajausmahdollisuuden ansiosta voit varmistaa, että lämpötilan vaihteluille arat tuotteet päätyvät aina vain sisätiloissa oleviin pakettiautomaatteihin ja palvelupisteisiin

Noutopistehaussa ulkoautomaattien toimipistetyyppi on U, jota voit käyttää ulkoautomaattien poisrajaamiseen. Vaihtoehtoisesti voit halutessasi pyytää Matkahuoltoa asettamaan rajoituksen.

Ajankohtaista

10.4.2024
Vappu ja helatorstai – tarkista aikataulut
28.3.2024
Vuosittainen päästölaskentamme on valmistunut – Matkahuollon hiilijalanjälki pieneni merkittävästi vuonna 2023
13.3.2024
Pääsiäismuistio ─ tarkista pääsiäisen aikataulut
Kaikki uutiset

Blogi

27.11.2023
Klaus harrastaa käsitöitä ja pohtii jo lahjaideoita: nyt tilataan tarvikkeet, pian lähetetään joululahjoja
26.9.2023Paketit
Verkkokaupan asiakaskokemus on muutakin kuin toimivat nettisivut – varmista ainakin nämä 5 asiaa
HenkilöilleYrityksille

Matkustajat

BussiaikataulutBussiliput ja matkakortitLataa Reitit ja Liput -sovellusReittiopasHinnat ja alennuksetOhjeet ja ehdot matkustajille

Sosiaalinen media