Hyppää sisältöön
HenkilöilleYrityksillePalvelupisteet
MatkustajatPaketitUsein kysyttyäAsiakaspalveluBlogi
Kirjaudu

Tarinamme

Vajaa vuosisata eteenpäin ja tässä me sen kun porskutamme, vahvempina kuin silloin joskus. Kiitos kuuluu juu äpeille ja sähköpakuille, mutta etenkin sille, miksi meidät aikoinaan perustettiin: parantamaan ihmisten ja tavaroiden liikkumista paikasta toiseen. Keskitymme siis kaikin voimin siihen, minkä osaamme hiton hyvin.

Teemme työmme rehdillä otteella aina asiakkaan tarpeista lähtien, jotta palvelumme olisi kaikkea paitsi hankalaa – aamusta iltaan, Hangosta Nuorgamiin ja koukkaamalla takaisin. Puhumme asiaa ja ratkaisemme pulmat sukkelaan. Haastamme itsemme ja muut tarpeen tullen oivaltavalla tavalla.

Olemme saumaton osa asiakkaan arkea, se luotettava ja helppo tuttava. Kuuntelemme toiveita ja parannamme niiden tiimoilta. Asiakkaat, niin yrityksissä kuin kotisohvilla, löytävät mitä etsivät, saavat mitä tilaavat ja pysyvät menossa mukana koko matkan alusta loppuun. Tämän kaiken me teemme vastuuta kantaen ja ympäristöämme kunnioittaen.

Kun keskitymme olennaiseen, emmekä jätä mitään puolitiehen, homma toimii. Ihmiset ja paketit ovat Matkahuollon avulla aina paremmin perillä.


Kiitos ja kumarrus!

Lähemmäs vuosisata ollaan tässä jo ihmisiä ja tavaroita kuljetettu.

Tylsän historiikin sijaan olemme poimineet juhlavuoden kunniaksi matkan varrelta hauskoja sattumuksia ja tarinoita.


Tunnetko Matkahuollon yrityksenä?

Matkahuolto on moderni palveluyhtiö, joka on saattanut ihmiset ja tavarat mutkattomasti yhteen jo 90 vuotta. Liiketoimintamme jakautuu kahteen osa-alueeseen: Pakettipalveluihin ja Matkapalveluihin.

Tutustu

HenkilöilleYrityksille

Matkustajat

BussiaikataulutBussiliput ja matkakortitLataa Reitit ja Liput -sovellusReittiopasHinnat ja alennuksetOhjeet ja ehdot matkustajille

Sosiaalinen media