Hyppää sisältöön
HenkilöilleYrityksillePalvelupisteet
MatkustajatPaketitUsein kysyttyäAsiakaspalveluBlogi
Kirjaudu

Matkahuolto puolittaa päästönsä 2030 mennessä ja yhtiö luopuu fossiilisista polttoaineista omissa autoissaan jo ensi vuonna

21.6.2022

Matkahuolto on sitoutunut tavoitteeseensa olla hiilineutraali yhtiö vuoteen 2030 mennessä, ja fossiilisista polttoaineista omassa kalustossa luopuminen on yksi selkeimmistä teoista sen saavuttamiseksi. Matkahuolto on sitoutunut puolittamaan omasta toiminnastaan ja arvoketjustaan aiheutuvat päästöt vuosikymmenen loppuun mennessä.

Matkahuollon päästötavoite on kunnianhimoinen ja sen piiriin kuuluvat muun muassa alihankintakuljetukset sekä ostetut tuotteet ja palvelut.

Matkahuolto luopuu fossiilisista polttoaineista 2023 mennessä

Vertailukohtana on vuoden 2020 päästöjen taso, jonka yhtiö on asettanut tavoitteekseen puolittaa. Matkahuolto on tehnyt kattavan suunnitelman tavoitteen saavuttamiseksi.

Päästövähennystavoitteeseen pyrimme keskittymällä olennaisimpiin päästöihin ja muutamme kaikki pakettikuljetuksemme täysin fossiilittomiksi vuosikymmenen loppuun mennessä. Matkahuollon omissa autoissa fossiiliset polttoaineet korvataan biodieselillä vuoden 2023 alusta alkaen. Tämän lisäksi siirrymme omilla asemillamme, logistiikkaterminaaleissamme ja toimistoissamme käyttämään vihreää sähköä ja kaukolämpöä”, Matkahuollon vastuullisuuspäällikkö Jaana Korkiakoski kertoo.

Oman kaluston fossiilittomuuden lisäksi Matkahuolto keskittyy tulevaisuudessa kumppaniverkostonsa kanssa käytävään dialogiin fossiilittomuudesta ja pyrkii omien tavoitteidensa kautta tukemaan koko logistiikka-alan muutosta.

Fossiilittomuuden ohella päästöjä vähennetään muun muassa kuljetusreittien optimoinnin ja taloudellisen ajon avulla sekä kiinteistöjen energiatehokkuutta parantamalla.

Matkahuolto tarjoaa hiilineutraaleita kuljetuksia 1.7. alkaen

Heinäkuusta alkaen Matkahuolto tarjoaa kaikille pakettiasiakkaille täysin hiilineutraalit kuljetukset, kun yhtiö alkaa kompensoimaan kaikkien kotimaan pakettikuljetusten päästöt. Kompensointi tukee ensisijaisesti hiilineutraaliuden suurempaa tavoitetta.

Pakettiliiketoimintamme kulkee pyörillä, joten haluamme kantaa vastuumme päästöistä. Tiedostamme, että pakettikuljetusten kompensointi on välivaihe hiilineutraaliutta tavoiteltaessa. Hiilineutraalit kuljetuksemme tarjoavat kuluttajille vastuullisen kuljetusvaihtoehdon”, Korkiakoski kertoo.

Matkahuollon päästöistä lähes 90 % tulee arvoketjusta, jonka muodostavat pääasiassa alihankintaketju ja ostopalvelut. Kompensointi tapahtuu Nordic Offset -kumppanin kanssa ja kompensaatiokohteet Matkahuolto on valinnut Intiasta ja Suomesta.

Ajankohtaista

28.3.2024
Vuosittainen päästölaskentamme on valmistunut – Matkahuollon hiilijalanjälki pieneni merkittävästi vuonna 2023
13.3.2024
Pääsiäismuistio ─ tarkista pääsiäisen aikataulut
13.3.2024
Kellot siirretään kesäaikaan 31.3. – vaikutukset bussiaikatauluihin
Kaikki uutiset

Blogi

27.11.2023
Klaus harrastaa käsitöitä ja pohtii jo lahjaideoita: nyt tilataan tarvikkeet, pian lähetetään joululahjoja
26.9.2023Paketit
Verkkokaupan asiakaskokemus on muutakin kuin toimivat nettisivut – varmista ainakin nämä 5 asiaa
HenkilöilleYrityksille

Matkustajat

BussiaikataulutBussiliput ja matkakortitLataa Reitit ja Liput -sovellusReittiopasHinnat ja alennuksetOhjeet ja ehdot matkustajille

Sosiaalinen media