Hyppää sisältöön
HenkilöilleYrityksillePalvelupisteet
MatkustajatPaketitUsein kysyttyäAsiakaspalveluBlogi
Kirjaudu

Matkahuolto kuljetti viime viikolla ennätysmäärän paketteja

18.11.2019

Matkahuolto kuljetti viime viikolla ennätyksellisen määrän paketteja, lähes 50 % enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavana aikana. Kasvua vauhditti posti- ja logistiikka-alan lakko, jonka vuoksi sekä nykyiset että kokonaan uudet asiakkaat käyttivät ahkerasti Matkahuollon palveluja. Lisäksi Matkahuollon tiistaina avaamat uudet verkkosivut ja uudistetut käteisasiakkaiden palvelut mahdollistivat asiakkaille entistä monipuolisemmat ja helpomman väylän ostaa paketteja myös verkosta.

Kasvaneesta pakettimäärästä huolimatta toimitusten laatu, luotettavuus ja nopeus säilyivät normaalilla, erittäin hyvällä tasolla.

Paketit kulkevat Matkahuollon kyydissä tälläkin viikolla

Matkahuolto kuljettaa paketit normaalisti tälläkin viikolla. Matkahuollossa ennakoidaan, että pakettimäärä kasvaa edelleen kuluvalla viikolla. Samalla on edelleen varauduttu erityisjärjestelyin, jotta kaikki paketit pystytään toimittamaan perille mahdollisimman nopeasti.

Kuljetusajoissa saattaa kuitenkin esiintyä joitakin pieniä viiveitä johtuen poikkeuksellisen suurista volyymeista ja myös liittojen tukilakoista.

Omat paketit kannattaa noutaa nopeasti

Paketteja vastaanottavien asiakkaiden toivotaan noutavan pakettinsa mahdollisuuksien mukaan heti saapumisilmoituksen saatuaan. Näin poikkeuksellisen suuret pakettimäärät eivät pääse ruuhkauttamaan palvelupisteitä ja pakettiautomaatteja ja mahdollisimman moni vastaanottaja saa pakettinsa juuri toivomaansa pisteeseen.

Ajankohtaista

28.3.2024
Vuosittainen päästölaskentamme on valmistunut – Matkahuollon hiilijalanjälki pieneni merkittävästi vuonna 2023
13.3.2024
Pääsiäismuistio ─ tarkista pääsiäisen aikataulut
13.3.2024
Kellot siirretään kesäaikaan 31.3. – vaikutukset bussiaikatauluihin
Kaikki uutiset

Blogi

27.11.2023
Klaus harrastaa käsitöitä ja pohtii jo lahjaideoita: nyt tilataan tarvikkeet, pian lähetetään joululahjoja
26.9.2023Paketit
Verkkokaupan asiakaskokemus on muutakin kuin toimivat nettisivut – varmista ainakin nämä 5 asiaa
HenkilöilleYrityksille

Matkustajat

BussiaikataulutBussiliput ja matkakortitLataa Reitit ja Liput -sovellusReittiopasHinnat ja alennuksetOhjeet ja ehdot matkustajille

Sosiaalinen media