Pakettiviikkojen huumaa huhtikuun 9. päivä asti

Young man unpacking carton boxes in his new house

Kevät on muutosten aikaa monelle ja aika usealla meistä on mielessä kodin järjestäminen. Siivoamisen ei tarvitse kuitenkaan tarkoittaa pelkkää ikkunanpesua, vaan se voi koskea vaatekaappia tai kenkähyllyä. Myös lasten kaapit kaipaavat monesti kesän tullen uusia juttuja. Oletko pohtinut kevään aloittamista uudessa takissa tai uuden harrastuksen kokeilemista?

Jos et ole vielä tutustunut netin moniin vertaiskauppapaikkoihin, niin suosittelemme kurkistamaan niiden tarjontaa. Sieltä bongaa helposti itselleen sopivia ja edullisia löytöjä, ja samalla pääsee helposti myymään itselle turhiksi käyneet pois. Nettikirpputoreilta voi bongata vanhoja aarteita, klassikoita sekä lähes käyttämättömiä tuotteita edullisesti.

Matkahuollon Pakettiviikot ovat jälleen käynnissä ja niiden aikana pakettilähetykset ovat edullisimmillaan vain 4,90 euroa. Voit maksaa paketin netissä ja jättää sen kuljetettavaksi kätevän aktivointikoodin avulla kotiasi lähimmällä tai millä tahansa 1200 noutopisteestä, joiden joukossa on K-Marketeja, R-kioskeja ja Matkahuoltoja. Vastaanottajalle paketin noutaminen on aivan yhtä helppoa.

Monelle viikoittainen pakettien lähettäminen ja vastaanottaminen onkin jo arkipäivää. Läheisten tervehdysten lisäksi suomalaiset ovat innokkaita myymään ja ostamaan nettikirpputoreilla vaatteita ja harrastusvälineitä. Eikä se ihme olekaan – niin hienoja löytöjä sieltä voi tehdä!

Matkahuollon Pakettiviikot ovat käynnissä 9.4. asti ja paketin voi ostaa helposti täältä.

 

Jaa:
  • Facebook
  • Twitter
  • LinkedIn

Kommentoi