Joulunaikaan tien päälle aikoo moni, varaa bussilippu ajoissa

Joulukalenterin viimeisiä luukkuja viedään − pian on aika sännätä joululomille kautta maan. Bussiliikenteen aikatauluissa on joulunaikaan monia poikkeuksia, joten sopivat aikataulut kannattaa tarkistaa ja liput varata hyvissä ajoin ennen matkaa.

Osa bussivuoroista jää pyhinä ajamatta, etenkin jouluaattona 25.12. Pyhäpäivien poikkeukset ja kaikki muutkin bussiaikataulut löytyvät helposti Matkahuollon internetsivuilta tai mobiiliversiosta m.matkahuolto.fi.

Joulua edeltävinä päivinä juhlanviettoon lähtevien olisi hyvä hankkia lippunsa jo etukäteen, sillä Matkahuollot saattavat olla ruuhkaisia. Mikäli mielii matkalle joulupyhinä tai Tapaninpäivän jälkeisenä tiistaina, tulisi netti- ja paikkaliput hankkia jo perjantaihin 23.12. klo 13 mennessä. Sekä bussi- että paikkaliput voi ostaa Matkahuollon sivuilta.

Pika- ja useisiin vakiovuoroihin voi halutessaan varata bussi- tai paikkaliput numerosta 0200 4000. Puhelimitse varatut liput voi lunastaa joko R-kioskeilta tai Matkahuollon omista toimipaikoista.

Joulunodotus on jo vallannut mielet, vaikka lumi onkin tänä vuonna suuressa osaa Suomea vaihtunut vedeksi. Tuli joulusta valkoinen tai ei, on lämmintä joulumieltä ja onnellista yhdessäoloa kuitenkin luvassa koko maahan.

Matkahuolto toivottaa kaikille onnellista ja rauhallista joulua!

Lämpimin terveisin Matkahuollon Mara

Jaa:
  • Facebook
  • Twitter
  • LinkedIn

Kommentoi