Elämän monet roolit – valokuvanäyttely nuoruuden haasteista

Helsingin Pihlajanmäen nuoret toteuttivat Face it – Elämän peli -valokuvanäyttelyn aikuiseksi kasvamisen haasteista. Helsingin Linja-autoseman kaukoliikenneterminaalissa esillä oleva näyttely kuvaa osuvasti yhteiskunnan nuorille asettamia odotuksia ja eri roolien välisiä ristiriitoja.  

Ilkka Rantasen johtama projekti on osa Suomen Kulttuurirahaston Myrsky-hanketta, jossa nuoret pääsevät tekemään taidetta omista lähtökohdistaan. Pihlajanmäen nuorten kanssa kootussa näyttelyssä on esillä 20 taulua, jotka muodostuvat 170 valokuvan kollaaseista.

Nuoruuden roolipeli

Valokuvanäyttely sai alkunsa ajatuksesta helpottaa nuorten identiteetin vahvistumista roolipelin avulla. Ensimmäiseksi mietittiin millaisia rooleja on olemassa. ”Vaikeinta nuorille tuntui olevan esittää onnellista ja hyvää vanhempaa, kun taas yhteiskunnasta pudonneitten esittäminen luonnistui helposti”, kertoo Rantanen, jonka luotsaamista nuorista monet tulivat haasteellisista kotioloista.

Projektista innostuneet nuoret saivat Rantasen hakemaan rahoitusta Myrsky-hankkeesta, jonka turvin saatiin mukaan myös oma valokuvaaja, pukusuunnittelija ja maskeeraajat.

Esiintymään ei tarvinnut kahdesti käskeä, sillä nuoret olivat rohkeasti kameran edessä.

Vanhemmuuden haaste

Erilaisten roolien esittäminen auttoi nuoria peilaamaan omaa todellisuuttaan ja millaisina he pitävät itseään suhteessa esittämiinsä hahmoihin. Rantanen kokee, että nuorten kasvamiseen liittyvät haasteet eivät johdu niinkään muuttuneesta maailmasta, vaan vahvan vanhemmuuden puutteesta nyky-yhteiskunnassa.

”Aikuiset ovat hukassa, eivätkä kasvata lapsiaan johdonmukaisesti. Sanotaan, että lapsille annetaan tilaa, mutta kyse on enemmänkin siitä, etteivät aikuiset kanna vastuutaan. ”

Rantanen ja muut nuorten kanssa toimineet aikuiset keskittyivätkin hankkeen aikana olemaan läsnä aikuisina, jotka tietävät mitä tekevät ja tahtovat.

Kampissa kaikenikäisten nähtävillä

Helsingissä Kauppakeskus Kampin alakerrassa sijaitseva kaukoliikenneterminaali oli luonnollinen valinta valokuvanäyttelylle, sillä erilaiset ja ikäiset ihmiset kulkevat terminaalissa päivittäin. Kauniit ja tunteita herättävät kollaasit ovat nähtävillä 7.-21.11.2011 välisen ajan.

Mukavaa marraskuuta toivottaen Matkahuollon Mara

Jaa:
  • Facebook
  • Twitter
  • LinkedIn

Kommentoi