Miten geokätköilyä harrastetaan?

Geokätköily on monipuolinen harrastus ja sen parissa voi puuhastella monella tapaa, mutta onneksi alkuun pääseminen on hyvin yksinkertaista. Tarvitset vain itsesi, internetin, GPS-laitteen ja seikkailumieltä.Tässä peruskurssin osassa kerrotaan, miten helppoa geokätköilyn aloittaminen on!

Etsi

Internetistä löytyy merkinnät kaikista olemassa olevista geokätköistä, ja sieltä voi helposti valita kätkön, jonka tahtoo etsiä. Kätköillä voi kodin tai tuttujen reittien lähellä, mutta yksi geokätköilyn hienoimmista puolista on ilman muuta uusien paikkojen löytäminen ja tutkiminen. Kaikki Suomen geokätköt löytyvät osoitteesta geocache.fi.

Kun sopiva kätkö on valittu, on aarrejahdin aika! Netistä löytyvät koordinaatit syötetään GPS-laitteeseen ja siirrytään ulkoilmaan. Geokätköilyyn ei tarvita omaa autoa, sillä suuri osa kätköistä on joukkoliikenneyhteyksien varrella. Ja mikä olisikaan parempi keino matkata kätköilemään kuin bussilla, sillä netistä Matkahuollon sivuilta löytyvät aina ajantasaiset bussiaikataulut, oli sitten menossa minne hyvänsä.

Löydä

Kun kätkö löytyy, on hyvä syy onnitella itseään hienosti hoidetusta työstä! Kätkön sisällä on lokikirja, jonne kätkön löytäjät merkitsevät nimimerkkinsä, päivämäärän ja esimerkiksi lyhyet terveiset muille kätköilijöille. Monissa kätköissä on myös pieniä vaihtotavaroita, joten jos tahdot kätkölöydöstäsi muiston, varaa mukaan jokin pieni esine vaihdokiksi. Vaihtotavara voi olla vaikka pieni koru, valokuva, marmorikuula… Vain mielikuvitus on rajana!

Jaa

Kätkön sisällä olevaan lokikirjaan on suotavaa kirjoittaa vaikkapa kiitokset tai lyhyt tarina kätkön etsimisestä, sillä se tekee lokikirjojen selailusta hyvin mielenkiintoista. Kätkön löytyminen merkataan myös nettiin, jossa jokaisella kätköllä on oma sivunsa.

Toiset geokätköharrastajat pitävät eniten kätköjen piilottamisesta ja niiden tapahtumien seuraamisesta. Tämä hyödyttää geokätköyhteisöä kovasti, ja harrastajat ottavat uudet kätköt ilolla vastaan. Kätkön perustaminen on hyvin helppoa: tyypillisesti tarvitaan vain purkki, johon kätketään sisälle lokikirja, kynä sekä mahdollisesti pieniä vaihtotavaroita, joita purkin löytäjät voivat vaihtaa omiinsa. Lisäksi kätköön kuuluu kätkötiedote, joka kertoo, mistä geokätköilyssä on kyse. Purkin sujahdettua sopivaan kätköpaikkaan kätkö kirjataan internetiin, jotta muut harrastajat osaavat tulla etsimään sitä.

Nyt on entistä helpompi päästä alkuun myös kätköjen piilottamisessa, sillä Matkahuollon kaikille toimipaikoille on jaettu kaksi geokätköpurkkia lokikirjoineen, jotka innokkaat harrastajat voivat käydä hakemassa ja perustaa oman geokätkönsä! Lisätietoja purkeista saat, mistäpä muualtakaan, täältä Kahvilasta.

Matkahuollon aikatauluhaku: http://www.matkahuolto.info
Geokätköilijöiden suomalainen internet-sivusto: http://www.geocache.fi/

Ensi kerralla Matkahuollon geokätköilyn peruskurssilla kerrotaan tarkemmin, millaisia apuvälineitä geokätköilijät voivat käyttää. Kirjoitus ilmestyy tiistaina 31.5.

Jaa:
  • Facebook
  • Twitter
  • LinkedIn

2 kommenttia artikkelille “Miten geokätköilyä harrastetaan?”

  1. Morienttes

    Pääperiaatteena on tehdä kätköilytunnukset amerikkalaisille nettisivuille (http://www.geocaching.com) ja samaisilla tunnuksilla rekistöröidytään myös suomalaiselle sivustolle (http://www.geoceche.fi).

    TÄRKEÄÄ: Kaikki löytökuittaukset tehdään Amerikan sivustolle, josta ne päivittyvät suomalaisille sivuille pienellä viiveellä. Suomen sivut ovat hieman nopeammat ja sieltä saa tärkeää tietoa harrastuksesta sekä ladattua ”kimppuina” kätkötietoja GPS:ään olematta maksullinen jäsen, mutta sinne ei siis kuitata löytöjä!

  2. Pieni tarkennus vielä edelliseen;

    Amerikkalaiset sivut ovat myös maksuttomat. Premium-jäsenyydellä (29e/vuosi) saa lisäetuja (esim. Premium-kätköjen näkyminen listauksissa) kätköilijätunnukselleen ja samalla tukee hyvien internetsivujen ylläpitoa.

Kommentoi